Elecsterillä siivooja on osa omaa henkilöstöä


Akaan Toijalassa Elecsterin päätehtaalla katse on kiinnittynyt tiukasti Aasiaan, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Yrityksessä on seurattu niin Kenian vaaleja kuin Intian verouudistusta. Syy tähän on kuitenkin ilmeinen. Elecsterin päämarkkinat kun sijaitsevat kehittyvissä talouksissa, joissa politiikka usein kytkeytyy saumattomasti myös yritystoimintaan. Se taas näkyy suoraan yritysten kyvyssä investoida. Tässä tapauksessa UHT-maidon prosessointi- ja pakkauslinjoihin, jotka ovat Elecsterin päätuotteita.

Turvallisuus ja ekologisuus kaiken keskiössä

Maito ja sen eri jalosteet ovat tuttuja meille kaikille, samoin maidon terveysvaikutukset. Harva tulee miettineeksi kuitenkaan pastöroidun ja UHT-maidon ekologista jalanjälkeä: Siinä missä pastöroitu maito vaatii katkeamattoman kylmäketjun ja päivittäiset kuljetukset meijereiltä kauppoihin, siinä iskukuumennettu maito voidaan kuljettaa vaikkapa junalla tuhansien kilometrien päähän ja varastoida pitkiksikin ajoiksi. Samoin myös pakkausmateriaalit menevät pussipakatussa UHT-maidossa ekologisuuden ehdoilla, sillä pakkausmateriaalia kierrätettävään maitopussiin menee vain neljännes verrattuna vastaavaan kartonkipakkaukseen.

- Maidon laatu- ja ympäristötietoisuus kasvaa kehittyvissä maissa jatkuvasti. Esimerkiksi Intiassa, joka on maailman suurin maidon tuottaja, iskukuumennetun ja pakatun maidon kysyntä kasvaa kaupungistumisen johdosta merkittävää vauhtia. Se, että voimme tarjota tähän kysyntään ”avaimet käteen” -ratkaisun, on avainasemassa, kun halutaan taata turvallinen, hyvin säilyvä ja ekologinen vaihtoehto. Ja sen me Elecsterillä taidamme vuosikymmenten kokemuksella yli 300 työntekijämme voimin, kertoo Elecsterin tuotantojohtaja Timo Juvonen.

Ero ei ole yrityksissä, vaan sen henkilöstössä

Elecster on maailman johtava iskukuumennetun maidon pussipakkauslinjojen valmistaja. Meijerikoneiden suunnittelu, tuotekehitys, kokoonpano ja testaus tehdään pääsääntöisesti Toijalassa, josta käsin tuotteet lähetetään maailmalle. Winclean on vastannut Elecsterin Toijalan päätehtaan tilojen puhtaanapidosta jo vuosien ajan. Siivoukseen kuuluvat niin eri hallitilat kuin myös toimisto-, sosiaali- ja kokoustilat.

timo_juvonen.jpg

- Päivittäisessä ylläpitosiivouksessa tilojamme siivotaan eri taajuuksilla tilakohtaisten puhtaustasovaateiden mukaisesti. Siivouksesta vastaa perehdytetty oma kohdesiivoojamme, joka huolehtii siitä, että puhtaanapito tapahtuu sovitusti. Lisäksi kohdesiivoojan vastuulle kuuluu service-puolta, joka käsittää esimerkiksi henkilökuntamme lounaan esille laittoa sekä kahvituksia, taustoittaa Timo Juvonen.

Usein kuulee puhuttavan, että siivous henkilöityy. Se millainen ammatillinen osaaminen siivoojalla on, ratkaisee myös lopputuloksen. Näin on käynyt myös Elecsterillä.

- Koemme Elecsterillä, että kohdesiivoojamme on meidän omaa henkilöstöä. Hommat sujuvat, kun siivooja on se alansa ammattilainen, joka tuntee myös tilamme kuin omat taskunsa. Tässä myös asiakaslähtöinen ote on tärkeää, jotta kokonaispalvelu pelaa kuten pitää. Erot siivousliikkeiden välillä eivät olekaan niinkään yrityksissä, vaan pikemminkin niiden henkilöstössä. Toisilta hommat vain hoituvat ja jälki on sen mukaista, kertoo Timo Juvonen.

Myös Elecsterin siivouksen palveluesimiehenä toimiva Minna Varvio on tyytyväinen. Varviolta saavat kehuja niin Elecsterin siivouksen yhteyshenkilöt kuin sujuva yhteistyö ylipäätänsä.

- Meillä on Elecsterillä kolme siivouksen osastokohtaista yhteyshenkilöä. Tämä mahdollistaa sen, että saamme päivittäisessä toiminnassa palautetta suoraan eri osastoilta. Tällöin tieto tulee nopeasti ja pääsemme siivouksessa hoitamaan palvelupyynnöt viiveettä kohdesiivoojan toimesta. Toimiva yhteistyö onkin perusedellytys, jotta palvelu saadaan rakennettua juuri asiakkaan tarpeita vastaavaksi.

Kuva: Elecsterin tuotantojohtaja Timo Juvonen ”Erot siivousliikkeiden välillä eivät ole niinkään yrityksissä, vaan pikemminkin niiden henkilöstössä. Toisilta hommat vain hoituvat ja jälki on sen mukaista.”