Saarioisilla siivotaan vuosien tuomalla varmuudella


”Alussa jännitti. Sitä ennen kukaan ei ollut tehnyt valmista, tuoretta ruokaa myyntiin. Ostaisiko väki? Makaronilaatikko oli silloinkin monen lempiruokaa – tehdään sitä ja katsotaan. Teimme laatikon niin kuin kotonakin, mutta paljon enemmän kerralla. Uunissa kypsennettiin satoja vuokia, joiden päälle pantiin sitten pahvikansi, jossa oli punainen kukko. Vuonna 1957 teimme siitä itsellemme työn, ja syntyi Saarioinen, Sahalahden kirkonkylään, jossa se on edelleen.”

Nyt kuusi vuosikymmentä ja monta lempiruokaa myöhemmin Saarioisten perheyritys pitää hallussaan alansa markkinajohtajan titteliä, ja sitä äitien tekemää ruokaa valmistetaan jo yli 1 300 työntekijän voimin. Punainen kukko komeilee niin kymmenien eri annosaterioiden kannessa kuin myös salaateissa, laatikoissa, pyöryköissä, pizzoissa ja monissa muissa arjen ruuanvalmistusta helpottavissa tutumpaakin tutummissa tuotteissa.

Ammattimaisuus lähtee pienistä yksityiskohdista

Saarioisten pääkonttori on seissyt jo yli 25 vuoden ajan keskellä Tamperetta Järvensivussa. Pääkonttorissa istuu myös Saarioisten ostopäällikkö Miika Vuorensola, joka vastaa yrityksessä myös siivouspalveluiden hankinnasta ja sopimuskumppanuudesta. Mutta mitkä ovatkaan ne asiat, joihin siivouspalveluiden hankinnassa kiinnitetään erityisesti huomiota?

saarioinen.jpg

- Luonnollisesti hinnan, laadun ja näyttöjen on oltava kohdillaan. On pystyttävä osoittamaan, että osaa aidosti ja on valmis panostamaan meihin asiakkaana. Täältä pääkonttoriltamme käsin hoidetaan muun muassa hallinto, myynti ja markkinointi, talous, palkanlaskenta, osto, viestintä ja it-toiminnot. Meitä on siis talon omaakin väkeä jo melkoinen joukko, joten päivittäisen siivouksen on sujuttava - kaikki tilat ja tarpeet huomioiden. Oman merkittävän lisänsä tuovat myös vieraat ja erilaiset tilaisuudet, jolloin myös siivoukselta vaaditaan tinkimätöntä jälkeä ja joustavuutta. Tästä esimerkkinä mainitsisin aulamme, jonka siisteys on ensiarvoisen tärkeää jo ensivaikutelman antajanakin, kertoo Miika Vuorensola.

Winclean on vastannut Saarioisten pääkonttorin siisteydestä ja hygieenisyydestä jo yli kuuden vuoden ajan. Päivittäisessä ylläpitosiivouksessa ovat niin pääaula ja vastaanotto, auditorio ja kokoustilat, myymälä, ruokala ja kabinetit kuin myös suurkeittiö ja emännän tilat sekä toimistotilat. Miten päivittäinen yhteistyö on siis sujunut?

- Olemme olleet hyvin tyytyväisiä Wincleaniin siivouksen kumppaninamme. Siivous on sujunut kokonaisvaltaisella tavalla mallikkaasti. Siivoojat ovat ammattilaisia, jotka huomioivat hyvin tarpeemme. Siivouksessa onkin tärkeätä huomata, että ammattimaisuus tulee myös pienten yksityiskohtien huolehtimisesta, jossa esimerkiksi roska napataan ohi kulkiessa mukaan, vaikka se ei palvelukuvaukseen sille päivää kuuluisikaan. Me annamme vastuun siisteydestä ja hygieenisyydestä siivousliikkeelle, joka oman laadunvalvontansa mukaan huolehtii, että kaikki on sillä tasolla kun on yhdessä sovittu, jatkaa Vuorensola.

Siivoojien työn lisäksi avainasemassa Saarioisilla on siivouksen työnjohdon toiminta. On oltava aktiivinen ja palvelupyyntöihin on reagoitava nopeasti.

- Yleistäen voisin sanoa, että siivoukseen ollaan tyytyväisiä, kun asiakkaan puolelta vallitsee hiljaisuus. Siivous kun on tunteita herättävä asia ja siihen meistä jokainen kuitenkin kiinnittää huomiota ja antaa mielellään palautetta, jos joku asia ei ole hyvin. Siivoojien ammattimaisen otteen ja ystävällisen asiakaspalvelun lisäksi tärkeää on työnjohdon toiminta mahdollisissa asiakaspalautteissa tai palvelupyynnöissä. Tämä osuus on Wincleanilla sujunut myös kuten pitää. Esimerkiksi VIP-tason asiakastilaisuuksiimme siivoojat ovat saapuneet päivystämään edustusvaatteet yllään, mikä minusta jo kertoo malliesimerkkinä, että siinä missä me suhtaudumme intohimoisesti ruoan valmistukseen, siinä Winclean siivoukseen.

PS. Oletko muuten koskaan miettinyt miten se Suomen yksi suosituimmista eli Saarioisten lihamakaronilaatikko oikein valmistuu? Saarioisten laatikot täyttävät tänä vuonna 60 vuotta. Lue tarina siitä, miten kaikki sai alkunsa http://www.saarioinen.fi/saarioinen/yritys/saarioi...

Kuva: Saarioisten ostopäällikkö Miika Vuorensolan mukaan siivouksessa ammattimaisuus näkyy myös pienten yksityiskohtien huomioimisessa.