TERVETULOA WINCLEANILLE!

Etsitkö uutta siivouksen kumppania? Me Wincleanilla uskomme, että puhtaudella on tekijänsä ja mielellämme myös todistamme sen.

Palvelemme yritysasiakkaitamme lähes 200 kokeneen siivoojamme voimin sekä päivittäisissä ylläpitosiivouksissa, että monipuolisissa erikoissiivouksissa.

Suomalaisen perheyrityksen voimaa

Olemme Alajoen perheessä huolehtineet jo yli 20 vuoden ajan siitä, että puhtaus näkyy ja tuntuu. Yrittäjätaipaleemme käynnistyi vuonna 1994, kun yrityksemme nykyinen hallituksen puheenjohtaja Ilari Alajoki päätti lähteä yrittäjäksi vaimonsa Pirjo Alajoen kanssa ja syntyi Tampereen Aluesiivous Oy. Siivouksen valikoimaan kuuluivat heti alkuvuosista lähtien niin monipuoliset ylläpitosiivoukset kuin rakennusten loppusiivoukset ja erikoispesutkin, ja yritys kasvoi Pirkanmaalla hyvää vauhtia. Vuonna 2004 kasvua vauhditettiin entisestään yritysostojen myötä, kun perheyrityksen riveihin hankittiin erikoissiivoukseen, kuten korkeanpaikan ikkunapesuihin, erikoistunut Winclean Oy. Sittemmin toiminta keskitettiin perheessä kokonaan Wincleanin nimen alle ja se laajeni vuosien saatossa kattamaan Pirkanmaan lisäksi myös Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen.

Tänään me Wincleanilla palvelemme yritysasiakkaitamme lähes 200 siivoojamme voimin jo toisessa sukupolvessa. Olipa tarpeesi sitten toimiston viikkosiivous, ison teollisuusrakennuksen puhtaanapito tai rakentamisen aikainen erikoissiivous, me palvelemme ammattiylpeydellä ja sanojemme takana seisten. Aivan kuten silloin jo alkuaikoina.

Tervetuloa asiakkaaksemme!

Johanna Alajoki
toimitusjohtaja
Winclean Oy

#